HydX:ltä sähköistä kasvuvoimaa

| Return |

On kulunut reilut 100 vuotta siitä, kun sähköstä tuli luonnollinen osa teollisuutta ja ylipäänsä arkista ympäristöämme. 
Sähköistäminen ei kuitenkaan ole vieläkään päättynyt. 
Sähkö on yhä tulevaisuuden ratkaisu, ja me olemme mukana kehityksessä, yhdessä yhteistyökumppanimme Danfossin kanssa. 

Namnlösdesign-3Vuonna 2019 varmistui yrityskauppa, jossa ostaja oli Danfoss ja kohde amerikkalainen vaihtoehtoista energiatekniikkaa kehittävä UQM Technologies. Tämä oli tuorein tanskalaiskonsernin tekemistä useista sähköistämisratkaisuihin liittyvistä yrityskaupoista. 
HydX pystyy Danfossin Premier-kumppanina luonnollisesti auttamaan asiakkaita kehittämään ja ottamaan uusia askelia maailmalla meneillään olevassa sähköistämisen toisessa aallossa. 
– Lainsäädännön muutokset ovat vieneet kehitystä voimakkaasti kohti sähköisiä järjestelmiä, sanoo Eric Ahlström Danfossilta. 
– Olipa kyseessä Norjassa käytettävä kaivukone tai Kiinassa maaseudun ja kaupunkien välisen matkustaja- ja tavaraliikenteen lautta, aina tarvitaan oma ratkaisunsa. 


Lisää tehoa ja tuottavuutta 
 

Asiakkaillemme sähköistäminen merkitsee käytännössä tehokkuuden ja tuottavuuden kasvua. Raskaan dieselkaluston vaihtaminen sähkökäyttöisiin laitteisiin antaa samalla merkittäviä mahdollisuuksia toiminnan kasvuun. 
– Tämä tekninen murros asettaa meille toimittajana kovia vaatimuksia, koska tähän asti olemme tarjonneet pääasiassa hydrauliikkaratkaisuja ja niiden ohjausjärjestelmiä. Jos haluamme, että asiakkailla on meille käyttöä jatkossakin, kehityksessä on pysyttävä mukana. Siksi Danfossin kaltaisen ison toimijan halukkuus investoida tähän tekniseen murrokseen antaa meillekin lisää varmuutta, sanoo HydX:n myyntijohtaja Henrik Pålsson. 
– Premier Partnerina meillä on käytettävissämme korkeatasoista osaamista ja alan johtavia tuotteita. Tämä on omiaan vahvistamaan asiakkaidemme luottamusta siihen, että meille voi antaa mittavaa vastuuta heidän teknisestä kehityksestään. 
Danfoss Editron on erikoistunut sähköiseen voimansiirtoon ja hybridijärjestelmiin, joita käytetään niin merellä kuin haastavissa maasto-olosuhteissa. Danfossin tuotevalikoimasta löydät toimivat ratkaisut myös oman sovelluksesi sähköistämiseen. 
Haluatko kuulla lisää? 
Lähetä sähköpostia tai soita meille! 

HALUATKO TIETÄÄ LISÄÄ?

OTA YHTEYTTÄ