Hyvät vieraat

HydX Ab on ottanut Covid-19:n (koronaviruksen) leviämisriskin vuoksi käyttöön periaatteet, jotka koskevat vierailuja tiloihimme. Työntekijöidemme ja vieraidemme terveys ja turvallisuus ovat meille tärkeitä, ja siksi pyydämme kaikkia meillä vierailevia noudattamaan periaatteita.

HydX AB ei valitettavasti ota vastaan vieraita, jotka:

  • ovat viimeisen 14 vuorokauden aikana oleskelleet maissa tai alueilla, jotka ulkoasiainministeriö arvioi riskialueiksi, kuten Kiinassa, Hongkongissa, Italiassa, Iranissa, Etelä-Koreassa tai Itävallassa (Tirolissa), tai matkustaneet niiden läpi.
  • ovat viimeisen 14 vuorokauden aikana olleet tekemisissä henkilöiden kanssa, jotka ovat oleskelleet maissa tai alueilla, jotka ulkoasiainministeriö arvioi riskialueiksi, kuten Kiinassa, Hongkongissa, Italiassa, Iranissa, Etelä-Koreassa tai Itävallassa (Tirolissa), tai matkustaneet niiden läpi.
  • joilla on tai on viimeisen 14 vuorokauden aikana ollut influenssa- tai vilustumisoireita, kuten kuumetta, yskää tai hengitysvaikeuksia.

Jos jokin edellä mainituista kohdista pätee sinuun, pyydämme sinua ottamaan yhteyttä HydX AB:hen, jotta voimme järjestää digitaalisia kokousvaihtoehtoja, mikäli mahdollista. Ota yhteyttä tuttuun yhteyshenkilöösi tai osoitteeseen info@hydx.se tai soita numeroon +46 411-557180

Kiitos ymmärryksestä ja yhteistyöstä!
HydX AB

SOITA MEILLE!

Mikael Andersson
Toimitusjohtaja (CEO)
0411-557184
0722-257304
mikael.andersson@hydx.se

HYDRAULICS IS EVERYWHERE

Kiinnostaako hydrauliikka? Videomme esittelee sen monipuolisia käyttömahdollisuuksia.

OLEMME POHJOISMAIDEN KILPAILUKYKYISIMPIÄ JA INNOVATIIVISIMPIA HYDRAULIIKKAYRITYKSIÄ, JONKA TARJONTAA HYÖDYNTÄÄ LAAJA KANSAINVÄLINEN ASIAKASKUNTA.

Mikael Andersson,
toimitusjohtaja, HydX

HALUATKO TIETÄÄ LISÄÄ?

OTA YHTEYTTÄ